PUIKKOPIIRI - Maanantai iltojen parasta ajanvietettä
Asuntolassamme on maailman paras puikkopiiri! Siellä on
rentoa yhdessäoloa, jonka lomassa pääsee neulomaan ja kutomaan.
Olemme neuloneet nuttuja Afrikkaan Etiopiaan vauvoille sekä tänä vuonna neuloimme
toukkapussit, jotka viemme Hyvinkään sairaalan vastasyntyneiden osastolle. Puikkopiirissä pääsee siis tekemään hyvää
myös muille ja toki myös itselleen, sillä neulominenhan on hyväksi aivoille ja
muistille.
Puikkopiirissä on ollut mukana asuntolan ja koulun henkilökuntaa sekä opiskelijoita. Neulojia on ollut kaiken tasoisia, toiset ovat oikein puikkoeksperttejä ja toiset vasta-alkajia, jotka eivät ole ikinä neuloneet mitään valmista tuotosta. Opetusta ja opastusta siis saa, kaikki ovat tervetulleita! Langat ja puikot saa myös sieltä. Siellä on myös aina tarjolla kahvia ja teetä sekä jotain pientä hyvää. Puikkopiiri on viikon kohokohta, siellä saa aina hengähtää ja kertoa ilonsa ja surunsa hyvässä hengessä. Saimme viime vuonna puikkopiirin päätteeksi kaikki ikiomat ja ihanat lapaset, jotka yksi piirin jäsenistä oli hyvää hyvyyttään meille tehnyt. Suunnittelimme myös, että lähtisimme puikkopiirin kanssa opintomatkalle Viroon ostamaan lisää lankoja. Idea ei taida kuitenkaan ainakaan tänä vuonna ihan käytännön tasolle päästä :D

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti